Kirjan  selkeästi  kunnianhimoinen tavoite on oppikirjanomaisesti mutta innoittavasti uusinta tutkimusta siteeraten valottaa funktionaalisen lääketieteen  ajatusmaailmaa, perusteita ja tavoitteita .
Ensimmäinen luku onkin The Vision and Mission of The Institute for Functional Medicine.

Biokemian professori Roger Williams, Biochemical Individuality kirjan  kirjoittaja 1956 sanoi puolestaan ” Ravitsemus on todellisille ihmisille. Kukaan ei ole kiinnostunut tilastollisista ihmisistä.
Meidän tulee hoitaa todellisia ihmisiä kunnioittaen heidän biokemiallista ainulaatuisuuttaan.”
Psykiatri Abram Hoffer, jolla oli myös oppituoli orgaanisessa kemiassa löysi 1950-luvulla skitsofreenikkojen virtsasta erikoisia adrenaliinin hapettumistuotteita. Hänen ajatuksistaan psykiatriaan kehittyi  aivojen biokemian perinnöllisten  ja ravitsemuksellisten  muutosten tutkimussuunta.

Fysiologisen stressikäsitteen isä,  Hans Selye olisi ansainnut Nobelin huomioistaan, jotka johtivat mm. psykoneuroimmunologian kehittymiseen.

Kolmannessa luvussa käsitellään ”miksi funktionaalista lääketiedettä?”  Jo alussa siteerataan BMJ:n artikkelia perusterveydenhuollon dilemmasta: 4 yleisintä kliinistä kysymystä:

1. Mikä lääke tilaan x?
2. Mikä on tilan x aiheuttaja?
3. Mikä testi on aiheellinen tilanteessa x?
4. Mikä on lääkkeen x annos ?

Tällä ajattelutavalla on luonnolliset seurauksensa lääkkeiden käytön lisääntymiseen. Niinpä iäkkäillä potilailla sairaushistorian myötä kertyy varsin paljon kroonisluonteisia tiloja,  joissa voi olla käytössä  jopa parikymmentä eri lääkettä.

Kirjoittajan pohdiskelu lääketieteen kehityksen aiheuttamista kustannuspaineista on varsin lohdutonta luettavaa. Keskustelua tästä aiheesta on Suomessakin käyty pitkään. 
Kirjoittaja tarjoaa funktionaalisen lääketieteen näkökulmasta pohdinnan arvoisia ajatuksia perustuen
Bodenheimerin ym JAMA  2002;288:1775-9 esittämään  kuuden kohdan  hoitomalliin, ”Chronic Care Model ”. Esimerkkinä käydään läpi tyyppi2 diabetes. Metabolisen oireyhtymän, diabeteksen, sydän-verisuonisairauksien  ja muiden liitännäissairauksien ennaltaehkäisy, puhjenneen sairauden hidastaminen tai jopa parantaminen on mahdollista usein jopa ”ilmaista” miksi ei näin tehdä?
Tiedosta ei ole pulaa, tutkimuksia on julkaistu vaikka kuinka paljon; liikunnasta, painonhallinnasta, ravinnosta, stressin hallinnasta jne.

Funktionaalisessa lääketieteessä palataan tässäkin nutrigenomiikkaan sen yksilöllinen käytäntöön soveltaminen on kirjan johtoajatuksena seuraavat  . n. 750 sivua. 

Vision mukaisesti luvussa 4  kannetaan huolta kliinikkojen koulutuksesta ja uuden ajattelutavan oppimisesta. Ei Yhdysvalloissakaan, vaikka useassa lääketieteellisessä tiedekunnassa sentään opetetaan vaihtoehtoista lääketiedettä jossain määrin funktionaalinen so. integroitu lääketiede ole ajattelutapana lainkaan yleistä.  Omaksumista pitäisi helpottaa se että lähtökohtana on potilaskeskeinen, yksilöllinen itsehoitoa korostava kliininen käytäntö, jossa konventionaalista lääketiedettä ei suljeta pois.  Koulutusta tulisikin suunnitella jatkuvana prosessina valmistumisen jälkeen. Minulle mielenkiintoisinta kirjan antia on luku 5  ”Changing the Evidence Model” 12 sivun esittelyssä käydään läpi näyttöön perustuvan lääketieteen rajoitukset ja soveltaminen kliiniseen käytäntöön.  EBM ja sen johdannainen POEM (problem oriented evidence that matters). POEM ja Cochrane Collection sisältävät molemmat enimmäkseen farmakologisia terapiainterventioita.  Suomalaiset käypähoitosuositukset rakentuvat näiden pohjalle mikä ei voi olla vaikuttamatta  kokonaiskuvan painottumiseen farmakologiaan.

Luvun 17 ruoansulatuksen ja eritystoiminnan johdanto alkaa kuvauksella ruoansulatuksen haasteista 25 tonnin ruokamäärän kulutuksesta ja ravinnon mukana tulevasta kemiallisesta kuormituksesta.Luvussa  käsitelllään myös ravintoallergioita ja intoleransseja sekä suoliston immunologiaa.

750 sivua ei ole paljon siksi jotkin asiat jäävät hyvin lyhyelle kuten luvun 18 tulehdus ja sydänverisuonitaudit. Tämä on toisaalta nopeasti kehittyvä tutkimuksen alue josta yhdeksälle sivulle saa tärkeimmät perusasiat.

Luku 19 aloittaa kirjan jaottelussa keskeisten kliinisten epätasapainotilojen  käsittelyn.
Naissukuhormonien käsittelyssä jatkuu  funktionaalinen ote; estrogeenin ”elämänkierto”, estrogeenien aineenvaihdunta. Erityisesti faasi I detoksifikaatio käydään lyhyesti läpi painottaen estrogeenien muuntumiseen liittyviä  perinnöllisiä ja ravintoekologisia  riskejä. Suomessakin tämä tärkeä alue on jäänyt perustutkimuksen tasolle mutta unohdettu esim. hormonikorvaushoidosta käydyssä keskustelussa tyystin. Luvussa käydään asiakokonaisuudet varsin kattavasti läpi. Ravinnon interaktioista hormonitoimintoihin ja  hormonien vaikutuksesta rintasyöpään käydään monipuolisesti läpi myös progesteronin ja hiilihydraattiaineenvaihdunnan ja kasvutekijöiden yhteyttä. Estrogeenien yhteys sydänverisuonitauteihin, kuumiin aaltoihin, antioksidanttijärjestelmään ja autoimmuunitauteihin saa huomiota muutaman sivun verran. Kirjan antiin kuuluu mielestäni sen haastava ote. Esim.  endometrioosin etiologiaa  pohdiskellaan toista sivua.  Endokrinologiaa on vaikeaa kovin kattavasti mahduttaa mukaan mutta tärkeimpiä asioita on käsitelty  androgeeneista. dehydroepiandrosteronista ja insuliiniresistenssistä.

Luvun 21 hapetus-pelkistys epätasapainoissa mitokondriotaudit ja toisaalta neurodegeneratiiviset sairaudet  saavat teoreettista pohjaa.

Luvussa 26 käsitellään ihmisen suhdetta ympäristöönsä lähinnä ravinnon, radikaalistressin, detoksifikaation ja suoliston ekologian näkökulmasta.

Luku 27  käy läpi tulehduksen käsitettä ja immunologiaa.

Suurimpia odotuksia on nykyisin asetettu suoliston epätasapainotilojen selvittelylle.Niinpä luvun 28
antia on suoliston immunologiaa ja hermostollista toimintaa nk ENS (enteric nervous system) selvittelevät kappaleet. Serotoniinijärjestelmää käydään solutasolta lähtien läpi ja pohdiskellaan järjestelmän häiriöitä mm. ärtyneen paksunsuolen oireyhtymässä. Lopuksi kliinisenä sovelluksena yksinkertaistetaan 4R:n ohjelma (remove, replace, reinoculate, repair,) eli suomeksi patogeenisten mikrobien poistaminen, ruoansulatuksen tukeminen mm. entsyymeillä ja suolahapolla, probioottien siirrostus ja limakalvojen uudistumisen tukeminen.

Luku 29 ei ole pitkä - 18 sivua - mutta sitäkin tiiviimmin jäsennelty tietopaketti sekä teoriaa että käytäntöä fyysisestä suorituskyvystä, liikunnasta, rakenteen ja toiminnan yhteyksistä terveyteen. Käytäntöä palvelevana on hyviä esimerkkejä harjoitusohjelmasta ja –päiväkirjasta. Toiminnallisen tasapainon palauttaminen manipulaatiohoidoilla saa tässä luvussa myös tilaa. Silmiinpistävää on kaikissa luvuissa myös tässä laajat viittaukset julkaistuihin tutkimuksiin. Toimituskunta on antanut poikkeuksellisen paljon tilaa viitteille, lukujen laajuudesta riippunen 60-yli 500 viittausta/luku.
Luvussa 30: elimistön energian tuotto ja oksidatiivinen stressi on ensin esitelty teoriaa laajasti sekä erityisesti mitokondrioiden keskeistä roolia. Kliinisesti on keskitytty kahteen hyvin erilaiseen sovellusalueeseen autismiin ja glykeemiseen säätelyjärjestelmään eli tyyppi 2. diabetekseen. 

Luvun 32 kliinisessä lähestymisessä hormoni- ja neuroendokriinijärjestelmän häiriöihin tiivistyy funktionaalisen lääketieteen ajattelutapa. Ei puhuta niinkään yksittäisistä sairauksista kuin tasapainohäiriöön vaikuttavista tekijöistä ja säätelyjärjestelmien keskinäisistä riippuvuuksista. 
Esille nousee mm. kroonisen stressin, ksenobioottien ja  nutrigenomiikan merkitys. Luvun tärkeys näkyy myös sivuissa,  87 sivua  ja 780  kirjallisuusviitettä.

Terveys on kytköksissä paitsi biologisiin viitekehyksiin myös ihmisen sosioekonomiseen asemaan
ja kokemuksiin, henkisyyttä ja uskontoa unohtamatta. Näitä asioita pohdiskellaan luvun 33 16 sivulla ennen kirjan viimeistä osiota; yhteenvetoa, ”putting it all together”.   Luvuissa 34-37 käydään läpi kliinistä käytäntöä funktionaalisen lääketieteen näkökulmasta. Viimeisenä on  20 sivun perinpohjainen tapausselostus metabolisesta oireyhtymästä  . Vaihe vaiheelta  12 kuukauden seurannassa elämäntapamuutosten, ruokavalion ja ravintolisien jälkeen mm. kohonnut verenpaine, rasva-arvot,  homokysteiini, fibrinogeeni, insuliini, stressihormonitasot laskevat normaaleiksi  ilman lääkkeitä. Pohdiskelussa käydään läpi tapahtumien fenomenologiaa ja selitykset sekä laajemmin metabolisen oireyhtymän preventiota. Tutkimusviitteitä näihin kertyy 192. Monille kovaan farmakologiaan uskoville kyseinen tapausselostus saattaa vaikuttaa hämmentävältä jopa epäuskottavalta. Toisaalta jos on tähän mennessä lukenut jo kirjan läpi on varmasti oppinut ymmärtämään yhtä sun toista uutta asiaa. Kirja on oiva lähdeteos biomedisiinan keskeisiin asioihin
toiminnallisuuden näkökulmasta. Farmakologia on tässä kirjassa sivuroolissa.  Vaikka tällainen oppikirja joiltakin osin alkaa nopeastikin vanheta antaa se moniksi vuosiksi opiskeltavaa lääkäreille niin opintojen alusta aina senioritasolle eri erikoisaloille.      

Erkki Antila